Kuka kantaa soihtua, jos johtaja kaatuu?

Johtajaa tarvitaan näyttämään suuntaa, ylläpitämään toivoa ja luomaan uskoa tulevaan. Hän kannattelee tiimiään eteenpäin – usein silloinkin, kun tahti kiihtyy ja epävarmuus kasvaa. Mutta mitä tapahtuu, jos soihdunkantaja uupuu?

Työelämässä paineet kasaantuvat usein ennen lomia ja vuodenvaihdetta: päätöksiä on tehtävä nopeasti, työkuorma kasvaa ja ajatteluaikaa on yhä vähemmän. Moni johtaja siirtää omat tarpeensa sivuun ja keskittyy viimeiseen asti tukemaan muita. Johtajan oma liekki voi kuitenkin alkaa hiipua juuri silloin, kun sitä eniten tarvittaisiin.

Johtajuus voi tuntua yksinäiseltä. Harvard Business Review’n mukaan jopa 61 % johtajista kokee yksinäisyyttä roolissaan. Yksinäisyyden tunne ei ole vain henkinen haaste, vaan se vaikuttaa suoraan päätöksentekokykyyn, ilmapiiriin ja tapaan, jolla johdat ihmisiä.

Johtajan jaksaminen ei siis ole pelkästään yksilön asia, vaan se on myös organisaation toimivuuden ja tuloksen kannalta ratkaiseva tekijä.

Hyvinvoiva johtaja tekee parempia päätöksiä, sitouttaa vahvemmin ja rakentaa ilmapiirin, jossa ihmiset kokevat merkitystä ja luottamusta.

Useat tutkimukset osoittavat, että hyvinvoinnista huolehtivat johtajat luovat ympärilleen tiimejä, joissa syntyy enemmän innovaatioita, tapahtuu vähemmän virheitä ja joissa vaihtuvuus on pienempää. Toisin sanoen: johtajan hyvinvointi on liiketoiminnan kestävä kasvualusta.

Tärkeintä on tunnistaa, ettei johtajuus edellytä jaksamista yksin. Tukea voi ja sitä kannattaa hakea.

Tässä kolme tapaa, joilla voit vahvistaa omaa jaksamistasi johtajana:

  1. Varaa tilaa ajattelulle. Kun kaikki ympärilläsi kiirehtivät, pysähtyminen on rohkea teko. Johtajuus on ennen kaikkea ajattelutyötä ja vaatii aikaa.

  2. Hae ulkopuolista sparrausta. Keskustelut sellaisen henkilön kanssa, joka ei ole sidoksissa organisaatioosi, avaavat uusia näkökulmia ja auttavat kirkastamaan ajatteluasi.

  3. Suhtaudu palautumiseen vakavasti. Palautuminen ei tapahdu vain lomilla, vaan tärkeimpiä ovat mikrohetket arjessa. Hengitys, liike ja hiljaiset hetket rytmittävät energiaasi päivän aikana.

Kun pidät huolta itsestäsi, et vain tue omaa jaksamistasi vaan näytät esimerkkiä myös muille. Johtaja, joka kantaa soihtua, tarvitsee välillä tauon.

Mitä sinä tarvitset, jotta oma liekkisi pysyy kirkkaana?

Edellinen
Edellinen

Ilman palautetta ei ole kasvua