Johtamisen energia synnyttää kestävää kasvua

Miksi energisoiva ja ajattelua mahdollistava johtaminen on tulevaisuuden kilpailuetu?

"Kaikki lähtee kulmahuoneesta." 

Tämä lause kiteyttää sen, mikä on usein vaikea pukea sanoiksi: johtajan oma energia, tapa olla läsnä ja kyky kohdata muita, määrittää koko organisaation suunnan ja kulttuurin.

Johtamisen rooli on murroksessa. Teknologinen kehitys ja työelämän muutokset ohjaavat meitä pois pelkästä tietotyöstä kohti ajattelutyötä. Ajattelutyössä ratkaisevaa ei ole vain tiedon määrä tai tehokkuus – vaan kyky pysähtyä, hahmottaa kokonaisuuksia ja suunnata uudelleen. 

Tässä ympäristössä johtajalta odotetaan enemmän: suunnan näyttämistä, psykologisen turvallisuuden rakentamista ja yhteisen energian vahvistamista.

Osallistuin viime keväänä Johtajuuden tulevaisuusvuoropuhelu -tilaisuuteen, jossa keskusteltiin johtamisen merkityksestä kasvussa ja uudistumisessa. 

Ossi Auran ja Tomi Hussin tutkimukset, joihin perustuu “Paremman työn manifesti”, osoittavat kiistattoman yhteyden johtamisen laadun ja liiketaloudellisen kannattavuuden välillä. Tutkimusaineistossa oli mukana yli 700 suomalaista yritystä ja 2600 organisaatiota – tulokset puhuvat puolestaan: hyvä johtaminen on yksi suurimmista vaikuttavista tekijöistä yritysten tuottavuudessa.

Erityisen kiinnostava löydös oli tämä: jokaisen johtajan oma energia heijastuu hänen tapaansa johtaa. Ja sitä kautta koko organisaation toimintakykyyn.

Kun johtaja saa omalta esihenkilöltään tukea ja energiaa, hän kykenee tarjoamaan samaa omalle tiimilleen. Tuki auttaa jäsentämään merkityksiä, tekemään parempia päätöksiä ja kannustamaan tiimiä rohkeuteen, yhteistyöhön ja uuden oppimiseen.

— Outi

 
Seuraava
Seuraava

Rajat tekevät johtajasta vahvan