Interim-johtajuus
Interim-palvelu muutoksen tai kasvun tueksi
Olen toiminut maajohtajana, myyntijohtajana, asiakkuusjohtajana, strategina, liiketoimintapäällikkönä sekä avainasiakas- ja myyntipäällikkönä start-upeista kansainvälisiin konserneihin ja saanut rakentaa menestystarinoita eri toimialoilla.
Minulla on yli 15 vuoden kokemus myynnistä, asiakkuuksien johtamisesta, liiketoiminnan kehittämisestä ja strategisten kumppanuuksien rakentamisesta. Lisäksi olen toiminut yli 10 vuoden ajan kv-markkinoinnin ja viestinnnän tehtävissä.
Hahmotan nopeasti kokonaisuuden ja löydän uusia kasvuaihioita asiakasymmärrystä kasvattamalla, toimintaympäristön muutoksia tunnistamalla ja osaamista kehittämällä.
“
Parhaimmat onnistumiset olen saavuttanut rakentamalla
luottamuksen ja siihen pohjautuen menestyksen yhdessä
sitoutuneiden foundereiden, intohimoisen tiimin, osaavan
kumppaniverkoston ja kunnianhimoisten asiakkaiden kanssa.
Esimerkkejä interim- palveluista:
Myyntijohtajan roolissa myyntistrategian ja myynnin pelikirjan rakentaminen ja jalkauttaminen sekä myynnin johtaminen tuloksellisesti
Myyntijohtajan roolissa start-upissa asiakasymmärrykseen perustuvien palveluiden konseptointi, sosiaalinen myynti, viestintä ja markkinointi sekä kumppaniverkoston rakentaminen ja sitouttaminen
Sales Executiven roolissa myyntiorganisaation sparraaminen uusasiakashankinnassa, oman myyntivastuun kantaminen ja uusien toimialojen avaaminen
Myyntijohtajana tai asiakkuusjohtajana kehitän liiketoimintaa ihmislähtöisellä, strategisella ja energisellä otteella.
Näissä rooleissa olen saanut toteuttaa kahta intohimoani: liiketoiminnan tuloksellinen kehittäminen ja yksilöiden potentiaalin vahvistaminen.
Valmentava, positiivinen ja palveleva johtaminen tunnistaa työyhteisössä piilevän potentiaalin, mahdollistaa oppimisen ja kehittää työyhteisön osaamista. Nämä tekijät luovat tuloksellisen kasvun kulttuurin, jossa ihmiset voivat hyvin.
Uskon parhaiden tulosten syntyvän organisaatioissa, joissa yksilöt kokevat merkityksellisyyttä, selkeyttä ja omistajuutta. Kestävä kasvu taas syntyy hyvinvoivasta tiimistä.
Näin hyödyt:
Asiakasymmärryksen kasvattaminen ja palvelutarjoaman terävöittäminen
Konkreettinen kasvu myynnissä ja asiakkuuksissa valmentavalla otteella
Organisaation sitoutumisen ja osaaamisen vahvistaminen
Tehokkaiden toimintamallien luominen ja jalkauttaminen
Kaipaatko apua muutoksen tai kasvun tueksi?
Kiitos, että olet vahvistanut uskoa itseeni. Nyt näen oman ammatillisen osaamiseni ja saavutukseni! Olen myös löytänyt realistisia ja oikeasti toteutettavia ratkaisuja.
— Asiakaspalaute

